Tämä blogin kirjoittaminen on ainakin minulle ihan uusi juttu, joten katsotaan mitä ihmettä tästä vielä kehkeytyykään. Aika jännää! :D Onneksi meitä on (toivottavasti!) useampi kirjoittelija eli hyvin erilaisia tekstejä on luvassa ja aiheetkin saattavat rönsyillä välillä aivan muualle kuin piti, sillä olemme hyvin hm... monipuoilista porukkaa. Ajatuksena on kertoa mitä me restauroijat oikein teemme työksemme ja antaa vinkkejä talon pieniin kunnostus- ja vuodenaikatöihin liittyen. Restaurointi ei lopulta ole mitään rakettitiedettä vaan kunnioitusta vanhoja, hyväksi havaittuja, toimintatapoja ja materiaaleja kohtaan. Paljon puhutaan kuinka muutaman vuosikymmenen tai jopa vasta muutaman vuoden vanhat rakennukset ovat sisäilmaltaan ongelmallisia ja siten terveydellekin haitallisia, mutta sata vuotta vanhat rakennukset sen kun porskuttavat eteenpäin aikaa ja Suomen ilmastoa uhmaten. Jotain on selvästi silloin tehty oikein, eikö vain? No, tarkoitus ei tosiaankaan ole ruveta pitämään mitään saarnoja ja puritaanisesti vaatia kaikkia keittelemään omat punamultamaalinsa tai patistaa kansallisiin päreiden vuolemistalkoisiin, sillä oman kodin kunnossa pitäminen on oltava hauskaa ja lisättävä onnellisuutta ja hyvinvointia!
Ja kyllä jäisi muuten minultakin nuo päreet vuolematta...
Mitä se restaurointi sitten oikein on? Aivan lyhyesti se on toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on palauttaa kohteen alkuperäinen tai muu myöhempi tunnettu tai oletettu ulkoasu. Tarkoituksena ei ole tehdä poistaa kaikkia ajan jättämiä jälkiä tai tehdä ns. historiallista väärennöstä eli restaurointitoimenpiteiden yhteydessä tehdyt mahdolliset lisäykset ja korjaukset jätetään tunnistettavasti uusiksi alkuperäisiä materiaaleja ja toimintatapoja kuitenkin kunnioittaen.
Restaurointia voi ajatella laajana prosessina. Aluksi kohde tutkitaan. Tutkimukseen kuuluu usein materiaali- ja väritutkimuksia, vauriokartoitusta ja muu informaatiosisältö, joka voi olla kirjallisia tai kuvallisia dokumentteja, suullista perimätietoa itse kohteesta, sen rakennus- tai asukashistoriasta tai sen ympäristöstä. Tutkimustyö voi olla varsin suppea ja kohdistua vaikka vain tapetoitavan huoneen aikaisempien tapettikerrosten dokumentointiin tai maalikerroksista tehtävään väriportaikkoon, joista sävyt voidaan määrittää nykyisten sävykarttojen mukaan.
Toisaalta rakennuksesta voidaan tehdä laaja rakennushistoriaselvitys, joka kertoo talon koko tarinan. Raporttiin voidaan koota talon rakennus- ja muutoshistoria sekä sen nykyinen tila valokuvin ja piirroksin havainnollistettuna. Rakennushistoriaselvitys ja rakennuksen kuntotutkimus tehdään usein suojelulle rakennukselle ennen suunniteltujen muutos- tai korjaustöiden aloittamista. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa piipahtaa tutkimassa Museoviraston Talon tarinat-julkaisua, jonka osoite löytyy lähdeluettelosta.
Selvitystyön antaman informaation kautta voidaan tehdä päätöksiä mitä materiaaleja ja menetelmiä itse restaurointityössä käytetään. Käytännössä näistä keskustellaan yhdessä asiakkaan (joskus myös viranomaisten) kanssa ja mietitään kuinka resurssit saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön. Samalla keskustellaan myös eettisistä arvoista, sillä silikonituubi ei meidän käsissämme kulu. Restaurointityön edetessä tehdään vaihedokumentointia, joka voidaan lisätä loppuraporttiin. Nyt ei pidä huolestua, että oman kodin ikkunankunnostusprojekti laajenisikin loputtomaksi paperipumaskaksi, sillä varsinkin ikkunoissa aikaisemmat värikerrokset on voitu edellisissä kunnostuksissa kaapia pois tai väri ei ole vaihtunut siitä valkoisesta koskaan mihinkään. Omassa kodissa tärkeintä on kuitenkin se, että siellä on hyvä asua, mukavaa, viihtyisää ja turvallista.
Kerron tässä vielä muutaman sanan konservoinnista ja siitä miten se eroaa restauroinnista. Monissa maissa nämä kaksi kulkevat sopuisasti käsi kädessä mutta täällä Suomessa ne on jostain syystä haluttu pitää erillään. Sana restaurointi tulee latinan sanasta restauratio eli jotakuinkin suomeksi palauttaa ennalleen ja konservointi taas sanasta conservare, joka tarkoittaa säilyttämistä. Eli konservaattori työskentelee kohteen säilymisen edellytysten parissa. Konservointi on usein hyvin pitkälle erikoistunutta eli mm. paperille, tekstiileille ja rakennuksille on luonnollisesti omat erikoistujansa ja toimenpiteetkin vaihtelevat suuresti materiaalin mukaan. Karkeasti yksinkertaistaen kohteesta ja kohteen säilytysympäristöstä poistetaan tai minimoidaan kohteen säilymisen kannalta haitalliset tekijät, joita voivat olla esimerkiksi lika, kosteus ja uv-säteily. Rakennuksissa käytetään usein suojaavaa materiaalia.
Laitan tähän loppuun vielä yhden väritutkimukseen liittyvän mikroskooppikuvan Kymin kirkon maalipinnan poikkileikkausnäytteestä, jossa maali- ja tasoitepinnat näkyvät täytekakkumaisina kerroksina.
Lähteet:
Kecskeméti, I. 2007: Konservointi. Julkaisussa: Kinanen, P. (toim.) Museologia tänään. Suomen museoliiton julkaisuja 57. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Sahlberg, M. (toim.) 2010: Talon tarinat – rakennushistorian selvitysopas. Museoviraston rakennushistoriaosaston ohjeita ja oppaita 4.
http://www.nba.fi/fi/File/1112/talon-tarinat-opas.pdf