top of page

Puukorjaukset

puukorjaukset.jpg

Puukorjaukset kuuluvat puutalon huoltotoimenpiteisiin. Puu kestää sääolosuhteita hyvin, mikäli se pääsee kastuessaan kuivumaan ja se on suojattu auringon paahteelta. Eteläseinustan ikkunat ja ovet rasittuvat kuitenkin sääolosuhteista enemmän kuin pohjoisseinällä. Maalattujen puuosien huoltomaalaus onkin tärkeää suorittaa säännöllisesti erityisesti eteläseinustalla, jotta puuhun kohdistuva säärasitus pysyy mahdollisimman vähäisenä. Jos huoltomaalaus on kuitenkin laiminlyöty tai märkä puu ei ole päässyt kuivumaan, puuvauriot ovat todennäköisiä.

Oven peilit ovat saattaneet halkeilla ja ikkunan pokassa sekä karmissa on pehmeitä kohtia. Nämä vauriot ovat kuitenkin helposti korjattavissa. Tyypillinen ja silmämääräisesti hyvinkin huolestuttavan näköinen vaurio on ikkunapuitteen koko alapuun eli tippanokan lahoaminen. Alapuun vaihto on kuitenkin melko yksinkertainen toimenpide, joka kannattaa ehdottomasti tehdä enemmin kuin vaihtaisi koko ikkunan. Myös pienet karmikorjaukset on mahdollista tehdä ilman että irrottaisi koko karmin paikoiltaan.

Jos puisesta rakennusosasta on vaurioitunut alle puolet, on se vielä kunnostuksen arvoinen. On kuitenkin muistettava, että kun lahovauriot korjataan, tärkeintä on korjata lahovaurion aiheuttaja.

ikkuna puuosan korjaus
bottom of page