Ainola

Senaatti-kiinteistöt. Jean ja Aino Sibeliuksen kotimuseo Ainola, Järvenpää 2018 -

Ikkunoiden ja julkisivujen kunnostus

 

Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä koti on säilynyt asussa, mihin se jäi Ainon kuoltua vuonna 1969. Alkuperäisiä julkisivuja ja ikkunoita on kunnostettu viimeksi 1980-luvun peruskorjauksessa.

 

Vuonna 1904 rakennetun Ainolan julkisivut olivat aluksi hirsipintaiset, kun puurakenteiden annettiin ensin painua. Vuonna 1914-15 se vuorattiin nykyisellä pystypaneelilla. Perusväriltään valkoisissa julkisivuissa ikkunoiden ja ovien kehyslaudat ovat vihreät. Meneillään olevassa huoltomaalauksessa värejä säädetään vastaamaan aikaisempaa paremmin väritutkimuksissa löytyneitä sävyjä: valkoinen on ollut aavistuksen kellertävä ja vihreä tumma havunvihreä. Taustatietona on myös käsitys 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yleisesti käytetyistä pigmenteistä. Maalina käytetään pellavaöljymaalia.

 

Ikkunoiden sisäpuolen kunnostuksessa tavoitteena on säilyttää sävy, joka niissä kussakin huoneessa nykyään on. Näin interiöörien ilme ei muutu. Ikkunat varustetaan UV-kalvolla, mikä suojaa esineitä ja pintoja haalistumiselta.

Työt ainolassa jatkuvat kevää ja kesän 2020 aikana.

Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini

​Harjukatu 2, 48900 Kotka

info(at)kymenkarmiini.fi

Puh: 044 7413475

Y-tunnus 2550404-5

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon

Rakentamisen laatu ry on myöntänyt meille RALA-pätevyyden todisteena teknisestä osaamisesta kulttuurihistoriallisissa kohteissa.

Kymenlaakso, Kaakkois-Suomi, Itä-Uusimaa, Finland