top of page
Ainola

Senaatti-kiinteistöt. Jean ja Aino Sibeliuksen kotimuseo Ainola, Järvenpää 2018 - 2021

Julkisivumaalaus sekä ikkunoiden ja ulko-ovien kunnostus

 

Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä koti on säilynyt asussa, mihin se jäi Ainon kuoltua vuonna 1969. Alkuperäisiä julkisivuja ja ikkunoita on kunnostettu viimeksi 1980-luvun peruskorjauksessa.

 

Vuonna 1904 rakennetun Ainolan julkisivut olivat aluksi hirsipintaiset, kun puurakenteiden annettiin ensin painua. Vuonna 1914-15 se vuorattiin nykyisellä pystypaneelilla. Perusväriltään valkoisissa julkisivuissa ikkunoiden ja ovien kehyslaudat ovat vihreät.

 

Julkisivumaalaus toteutettiin kahdessa osassa, kesällä 2019 ja 2020. Julkisivuvärit pyrittiin valitsemaan vastaamaan aikaisempaa paremmin väritutkimuksissa löytyneitä sävyjä: valkoinen on ollut aavistuksen kellertävä ja vihreä tumma havunvihreä. Taustatietona on myös käsitys 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yleisesti käytetyistä pigmenteistä. Maalina käytetään pellavaöljymaalia.

 

Ikkunat kunnostettiin vaiheittain vuosien 2018 -2020 aikana. Ulkopuitteet kunnostettiin perusteellisesti, ja sisäpuitteet huoltomaalattiin tai täyskunnostettiin tarpeen mukaan. Ikkunoiden sisäpuolen kunnostuksessa tavoitteena on säilyttää sävy, joka niissä kussakin huoneessa nykyään on. Näin interiöörien ilme ei muutu. Ikkunat varustetaan UV-kalvolla, mikä suojaa esineitä ja pintoja haalistumiselta.

Lisäksi keväällä 2021 kunnostettiin kaikki päärakennuksen ulko-ovet, sekä huoltomaalattiin muita pihapiirin rakennuksia.

bottom of page